Ulkorata, sisärata, kaarteet ja juoksunkuku

Eräällä tunnetulla raviaiheisella keskustelupalstalla jutellaan aika ajoin erilaisista juoksunkulkuun liittyvistä asioista. Joskus kuskit saavat kritiikkiä turhasta kiertelystä, ja välillä taas ylenpalttisesta sisäradan nuohoamisesta. Joidenkin hevosten sanotaan vaativan sisäratajuoksun, ja toiset taas pystyvät voittamaan pitkällä kirilläkin. Ajattelin käydä joitain ajatuksia läpi koskien "juoksuteknisten" seikkojen vaikutuksista asioihin.

Ihan aluksi klassinen inttämisen aihe: eri ratojen ja eri kaarresäteiden vaikutus kiertämiseen. Laitetaanpa hevoset A ja B juoksemaan 2100 metriä rinnakkain. Kuinka paljon pidemmän matkan kuolemanpaikalla matkaava B joutuu juoksemaan? Normaalien ravikärryjen leveys on luokkaa 1,5 metriä, kun otetaan huomioon, että toisen radan hevoset eivät voi juosta ihan kiinni sisäradan hevosten kärrynpyörissä. 2100 metrin matkalla juostaan neljä kaarretta, eli kaksi kokonaista "ympyrää". Ympyränkaaren pituus on 2πr, missä r on ympyrän säde. Tässä tapauksessa r on hevosten A ja B ratojen etäisyys toisistaan, eli tuo aiemmin määritelty 1,5 metriä. 2π*1,5 m = 9,42 m, eli yhden kierroksen aikana toisella radalla juokseva hevonen joutuu juoksemaan noin 10 metriä enemmän kuin sisäradan hevonen. Yhdessä kurvissa noin 5 metriä ja 2100 metrin matkalla noin 20 metriä.

Monet tuntuvat edelleen olevan sitä mieltä, että pyöreimmillä radoilla kiertäminen on vaikeampaa siksi, koska kaarrejuoksua tulee enemmän, ja tämän myötä "kierrettävää" tulee enemmän. Totuus on kuitenkin se, että ulompana juokseva saa yhtä paljon lisämetrejä radasta riippumatta. Tämänkin voi nopeasti osoittaa. Olkoon radan kaarteen säde R (kuva).

Edelleen, A juoksee sisäradalla ja B ulkoradalla, ja juoksulinjojen etäisyys toisistaan on 1,5 metriä (tai vähän yli, jotta tuo 5 metriä per kaarre -pyöristys toimii). Tarkoitus on laskea, kuinka paljon pidemmän matkan B juoksee. Lasketaan siis molempien juoksemat matkat ja vähennetään B:n matkasta A:n matka. Hevoselle A saadaan yksinkertaisesti πR metriä ja hevoselle B saadaan π(R + 1,5 m). B:n juoksemasta matkasta vähennetään A:n juoksema, eli:  π(R + 1,5 m) -   πR =   πR +  π*1,5 m -  πR =  π*1,5 m = about 5 metriä. Hevosen B juoksema ylimääräinen matka on siis kaarresäteestä riippumaton. Ainoa vaikuttava muuttuja on radan leveys, joka voidaan määrätä riittävän tarkasti. Näistä laskelmista kannattaa muistaa se, että jokaista ulompana olevaa rataa kohti hevonen juoksee noin 5 metriä enemmän kaarretta kohti. Koko matka kolmatta maililla tarkoittaa siis 30 metrin rasitetta keulahevoseen nähden. Edellä olevan matematiikan voi visualisoida seuraavasti: Jos jollain radalla kaarresäde on isompi, eli täten kaarteessa juostava matka pidempi, niin silloin myös hevosen täytyy "kääntyä" metriä kohti vähemmän kuin tiukkakaarteisessa radassa. Pidempi juostava matka kurvissa ja siitä seuraava loivempi juoksukulma kumoavat toisensa täydellisesti.

Edellinen asia mielessä pitäen on helpompi ymmärtää, kun ensi kerralla Harri Koivunen kätkee ajokkinsa sisäradan syövereihin. Ei ole sattumaa, että juuri kyseinen mies tuntuu voittavan isoilla yllättäjillä häiritsevän usein. 20 metrin (tai yli) etu puoleen lähdön hevosista on monesti ratkaiseva, etenkin jos ajokki ei ole ennakkoon lähdön parhaimmistoa. Myös Mika Forss on harrastanut viime vuosina samaa, ja usein perustellusti. Sisäradan etu on todellinen, ja etu kasvaa huomattavasti, kun tarkastellaan kovatasoisia lähtöjä. Myös kellotusten kanssa kannattaa pitää mielessä todellinen juostu matka. Keulahevosen 11-vauhtinen viimeinen puolikas voi olla meriitti, mutta viimeisen kurvin kolmatta tullut hevonen, joka kiri päätöspuolikkaan 12,5-vauhtia, teki aivan yhtä hyvän suorituksen.

Välillä ihmetyttää se, kun hevosilla käännellään tasan kierros ennen maalia reissuun, juuri ennen kaarretta. Aikaisemmasta kiriinlähdöstä saatava etu ei millään kompensoi sitä 5 metrin haittaa, joka ylimääräisestä kaarteen ulkoradoilla juoksemisesta tulee. Tämän vuoksi viimeisen takasuoran alku on yleisin kiriinlähdön hetki, ja suosittuja ovat myös 1200 ennen maalia ja maalisuoran alussa.  Joskus toki kuolemanpaikalle pääsee heti, ja haitta poistuu.

Totuus kuitenkin on, että Mikkelissä, Vaasassa ja muillakin pyöreillä radoilla keulasta voitetaan suhteessa useammin kuin muualla. Mistä tämä sitten johtuu, jos ei kaarresäteiden erosta? Yksi ehkä hieman kuskeja aliarvioiva selitys voisi olla se, että pyöreäkaarteisilla radoilla loppusuora on normaalia lyhyempi. Kun kiriin lähdetään viimeisen takasuoran alussa, on näillä radoilla maaliin jopa sata metriä vähemmän matkaa kuin joillain muilla radoilla. Se on pitkä matka se, kun vauhti on tapissa ja ohituksia pitäisi tehdä.

Ehkä fiksumpi ajatus syntyy, kun tarkastellaan lisää kaarrejuoksua. On varmaankin sallittua olettaa, että mitä enemmän hevosen pitää juostessaan kääntyä, sitä vaikeampaa ja rasittavampaa kovaa juokseminen on.  Jotta B pysyisi kurvissa koko ajan A:n rinnalla, täytyy sen luonnollisesti juosta A:ta kovempaa. Molemmat "kääntyvät" (tälle on oltava parempi sana) kuitenkin yhtä paljon, sillä A juoksee kurvia hieman tiukemmin. Tämän yhtä paljon kääntymisen voi ajatella vaikkapa siten, että sekä alussa että lopussa molemmat hevoset kulkevat samaan suuntaan, ja kääntymiseen on kulunut yhtä paljon aikaa. Tällöin aikayksikköä kohti molemmat ovat muuttaneet liikesuuntaansa yhtä paljon.

Eli, kun A ja B pysyvät rinnakkain, joutuvat molemmat menemään kurvin yhtä "linkussa". Jos taas jokin hevonen C haluaa kiriä takajoukoista ulkokautta, joutuu se kääntymään kurvissa jyrkemmin saavuttaakseen kärkihevoset. Pyöreillä radoilla tämä muodostuu takaparien hevosten ongelmaksi. Suorilla eteneminen on paljon helpompaa kuin kaarteissa, mutta kaarretta on vain liikaa. Tähän kun vielä lisää lyhyen loppusuoran, on takaa kärkeen ehtiminen todella vaikeaa. Mikkelin ja Vaasan radat ovat muutenkin huippunopeita, ja todella kovassa vauhdissa pienetkin erot näkyvät. Huomionarvoista on, että sama idea soveltuu myös moniin kesäratoihin, joilla ei ole kunnollisia kallistuksia. Jokaisella radalla juokseva hevonen joutuu kääntymään yhtä jyrkästi, mikäli ne pysyvät rinnakkain, mutta takajoukoista etenevä hevonen on pakotettu menemään kaarre enemmän mutkalla. Vaikeissa kaarteissa se on usein mahdotonta.

Jännä sivujuonne edelliselle on se, että tiukkakurvisilla radoilla ulkoa kirimisen pitäisi olla periaatteessa vaikeampaa, sillä kaarrejuoksu on sisäradallakin valmiiksi vaikeaa. Tähän asiaan en ole keksinyt mitään järkevää selitystä. Ehkä jossain vaiheessa kaarrejuoksun kanssa tulee kynnys, jolloin etenemisen tuoma haitta ei vaikuta niin paljoa, koska jo sisäradalla pitää juosta niin mutkalla?

Toinen, edellistä sivuava aihe on klassinen "pitkä loppusuora suosii sitä ja tätä", tai että "maalisuora voi olla liian pitkä tällejatälle". Totuus on, että kun juostaan 2100 metriä, niin silloin juostava matka on 2100 metriä. Mikään maalisuoran pituus ei sitä muuta. Kyse on oikeastaan illuusiosta, sillä asiaa tarkastellaan nurinkurisesti. Maalisuoran alussa ajatellaan jotenkin olevan "maalisuoran" verran matkaa maaliin ajattelematta sen tarkemmin, mistä metrimäärästä on kyse. Kun Kajaanissa tai Suonenjoella on 300 metriä maaliin, niin voi tulla mieleen, että ei taida keulahevonen jaksaa pitkää maalisuoraa, kun näyttää jo hieman väsyneeltä. Taas vaati pitkä maalisuora veronsa. Totuus kuitenkin on, että vaikkapa Mikkelissä keulahevonen olisi vasta loppukurvin puolivälissä, ja yhtä lailla ongelmissa. Sen sijaan Mikkelissä tuo mentaalinen kiinnekohta on maalisuoran alussa, josta aletaan katsomaan, kestääkö hevonen maaliin asti. Sitten sanotaan lyhyen maalisuoran pelastaneen keulahevosen. Ainoa asia, johon lyhyet ja pitkät maalisuorat voivat vaikuttaa, ovat kuskien ajotaktiikat. Jos kiriin käännetään mielellään viimeisen takasuoran alussa, niin silloin loppusuora voi tosiaan olla pitkä tai lyhyt. Siinä on kuitenkin kyse erimittaisista kireistä, eikä erimittaisista loppusuorista. Pitkä loppusuora ei suosi ketään, mutta muiden höntyily kirivaiheessa voi hyvinkin suosia. Soppaa voi maustaa erilaisilla näkemyksillä suorien pituuksien vaikutuksista hevosten juoksumotivaatioon, mutta se puoli onkin vaikeaselkoisempaa.