Arvioita ja prosentteja

"Pelaa tulevia, älä kertoimia", kuului erään vanhan kansan petsarin aikoinaan tirskuntaa herättänyt viisaus. Totta on, että jos joka kerta pystyt pelaamaan tulevaa hevosta, niin et melko varmasti jää ravipeleissä miinukselle. Se ei vain tahdo onnistua keneltäkään. Siispä pelejä laatiessa täytyy ottaa huomioon se väistämätön tosiasia, että joskus ei pääsekään lunastamaan.

Arvaisin, että suurin osa pelaajista pitää tästä huolen (ainakin omasta mielestään) tasapainottelemalla päänsä sisällä, että onko pelihevonen betsin arvoinen. Jonkinlainen kokemuksen tuoma arviointikyky on tämän ajattelun perustana, ja monelle hyvälle pelaajalle tämä riittää enemmän kuin hyvin. Joskus sen vain näkee, että "ei tämän näin iso suosikki kuulu olla" tai "K.O. Pukka on ihan unohdettu".

Olen havainnut erittäin paljon sitä, että omaa "ideaa" pelataan liki kertoimista riippumatta. Sitten kun hevonen korkkaa lähtönsä, niin lunastetaan sen verran kuin kerroin antaa. Näen tämän lähinnä uhkapelaamisena. Ei pelikohteisiin pidä kiintyä millään tavalla, vaan liikaa pelattu on liikaa pelattu ja sillä selvä. Hyvin usein ennakkoon maistuva hevonen onkin ylikuuma, ja pelikohde onkin joku lähdön perushevosista. Joskus jollain harmaalla, mauttomalla ja hajuttomalla (tämä ei tarkoita kimohevosia) pelikohteella huomaa olevansa vahvasti edellä pelikansaa. Nykyään, kun vihjeitä, datamaatteja, tallireporttereita, kengitystietoja ja lämmityshavaintoja on kaikkialla, on tipsiluonteinen pelaaminen menettänyt liki kokonaan merkityksensä. Harjoitusravit ovat tällaisen pelikulttuurin viimeinen temppeli. (Terveisiä vain Super Sakelle ja taustavoimille, hyvinhän se meni!) Voittava pelaaminen on 2010-luvulla vaikeaa, mutta erittäin palkitsevaa. Ainakin henkisesti.

Sivuraiteena edelliseen: Ennakkovihjeet ja niiden systeemit ovat melkoista sirkustaidetta. Jonkin hevosen ideaksi tai ideavarmaksi mainostaminen on järjetöntä, kun mitään tietoa peliprosenteista ei ole. Kansan pelikäyttäytymisen arvaaminen on yllättävän vaikeaa, ja vielä kun ideahepo komeilee kymmenien tuhansien lukijoiden silmien edessä, niin miten ihmeessä voi tietää, mikä lopullinen peliosuus tulee olemaan? Onko kyse ideasta 10% pelattuna? Entä 15-prosenttisena? 30%?

Hieman ennen lähtöä pelijakauma on kuitenkin kutakuinkin tiedossa, paitsi pienempien ravien voittaja- ja sijapelissä, jotka ovat melkoisia hazardeja, kun sekunti ennen lähtöä tullut tuuppaisu näkyy kertoimissa vasta arvien jälkeen. Tällöin omia kuvitelmia lähdön voimasuhteista voi verrata prosentteihin ja kertoimiin. Tähän on pääasiassa kaksi tapaa: mutuilu ja matemaattinen lähestyminen. Tärkeä tosiasia on kuitenkin se, että molemmissa on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta. Molemmissa muutetaan päässä tai tietokoneen jossain myllyssä tehdyt näkemykset voimasuhteista sellaiseen muotoon, että aikaan saadaan päätös pelaamisesta tai pelaamattomuudesta. Sama suomeksi: Molemmissa tuumataan, että onkos tämä hevonen hyvä pelikohde. Prosenteissa ei ole mitään kummallista magiaa. Prosenttiarviot ovat tapa kuvata  lähdön voimasuhteita. Kun Pertti Peruspetsari sanoo, että Viesker "ei voi hävitä", ei hän tarkoita, että Viesker voittaisi 100% todennäköisyydellä, vaan että voitolle on erittäin suuri todennäköisyys. Tässä tulee esille sanallisten arvioiden suuri heikkous: arvioita on hyvin vaikea rajata eksaktisti. Kyseinen "ei voi hävitä" voi tarkoittaa jotain 80% ja 95% väliltä. Pitääkö Vieskerin voittajaa silloin tuupata kertoimella 1,1?

Prosenttiarvioita pidetään joissain piireissä jonkinlaisena "tietokonepelaajien" keksintönä, jolle on helppo naureskella. Kun joku mainostaa 75% pelattua pörröä ylipelatuksi, ja se voittaa omaa hyvyyttään, hirnutaan prosenttipelaajan naamataulu punaiseksi. Myös kun 3% pelattu ylläri-idea ei jaksa sinnitellä johtavan takaa kaksariin, nauravat samat viisastelijat rahansa hassanneelle. Totuushan kuitenkin oli, että ensin mainittu "ei voinut hävitä" ja jälkimmäinen "ei voinut tulla". Kyseinen 75-prosenttinen pankki olisi ollut ihan yhtä varma voittaja 60-85% pelattunakin. Eihän hevoset tiedä prosenttejaan. Saati sitten rexratingejaan.

Palataanpa sivuraiteelle: Tämän viikon 7 Oikein -lehdessä on 75-raveihin prosenttiarviot, kuten on ollut asian laita jo pitkään. Tästä isot pinnat ko. aviisille. Heti kärkeen pitää sanoa, että tarkoitus ei ole ristiinnaulita ketään, vaan tuoda vain esille prosenttiarvioiden ja sanallisten arvioiden yhdistämisen hankaluus. T75:n kohteessa neljä numero 3 Quite An Avenger on valittu systeemien varmaksi saatesanoilla "mikäli ruuna on tässä läheskään vastaava (kuin Kymenlaakso-ajossa), on voitto hyvin todennäköinen". OK, voitto on silloin hyvin todennäköinen, eli varmaankin joku 65-80%, kun kerran todennäköisen raja on 50% (vai onko, mistä sen tietää). Prosenttiarvioissa QAA saa 45% lähdön jyväsistä. Pitääkö tästä nyt päätellä, että hevonen on psyykattu melko isolla arviolla olemaan selvästi huonompi kuin Kymenlaakso-ajossa?

Seuraavassa lähdössä Maxwell Mayday on ainoa A-hevonen ja systeemien toinen varma. Hevonen on "vaikeasti voitettavissa", ja prosenttiarvio 40%. Eli tappio on voittoa todennäköisempi. Eli koko muulla, 15 hevosen joukolla on 60 prosentin sauma voittaa Maxwell Mayday, mutta silti se on "vaikeasti voitettavissa." Kolikkoa heittämällä tulee joka toinen kerta kruuna. Onko klaava tällöin vaikeasti heitettävissä? En kyllä itse menisi sanomaan tuollaista.

Vastaavia virheitä (?) on näkynyt pitkin vuosia monessa paikassa, joissa on tarjolla vihjetekstien lisäksi prosenttiarviot. Kyse ei ole siitä, että vihjaaja olisi jotenkin kykenemätön arvioimaan hevosen voittosaumoja. Sanalliset arvioinnit eivät vain valitettavasti ole keskimäärin hyvin kytköksissä todellisuuden kanssa. Jos vihjeissä tehdään suosituksia pelaamisen suhteen, niin asian pukeminen sanoiksi tekee neuvoa tarvitsevan pelaajan hommasta hyvin vaikeaa. Joskus on toki helppoa, kun rankingin ainoa A-hevonen on pelattu 15 pinnaa, mutta hyvin usein tekstiä lukemalla on mahdoton tietää, mikä lähdössä maistuu ja mikä ei.

Eikä näin tarvitse ollakaan. Tavallinen pelikansa ei ole kiinnostunut prosenttiarvioista. Rankingit ja juttua hevosten viime otteista, perusluokasta ja lähdön mahdollisista juoksunkuluista antavat paljon eväitä pelaamista varten. Jos kuitenkin lehdessä tai nettisivulla mainostetaan hevosta ideaksi tai annetaan prosenttiarviot, niin kannattaa pitää tarkasti huoli, ettei päädy hirttämään itseään.

Otetaanpa joitain esimerkkejä sanallisista arvioista. Mitä tarkoittaa "L.U. Uska on lähellä voittoa?" En todellakaan tiedä vastausta. Mikä tahansa prosenttimäärä 50% ja 80% väliltä voisi sopia tuohon. Olen nähnyt tuota käytettävän arviolla about 20% startanneesta hevosesta. Entä edellä käytetty "vaikeasti voitettavissa/ohitettavissa (keulasta)/lyötävissä/jne?" Riippuu kontekstista, kenties. Miten sitten "voittanee?" 50-60%, vai jotain muuta?

Oikeasti asia on vieläkin mutkikkaampi, sillä sanallisissa arvioissa on usein mukana ehtolauseita. "K.R. Oonikko on hyvin epävarma, mutta ravilla lähellä voittoa." Vai että "hyvin epävarma?" Eli laukkaa, öö, 50-80-prosenttisesti? Ravilla "lähellä voittoa", eli 50-80-prosenttinen? Voitto irtoaa siis 25-64-prosenttisesti. Kyse on siis suursuosikista, niukasta suosikista tai yhdestä A-hevosesta. Entäs sitten sapluuna "Keula-Spesialisti on piikkiin päästessään vaikeasti ohitettavissa?" Jaa-a, kuinkahan usein se pääseekään keulaan? Entä kuinka usein voittaa, jos joutuu muulle juoksupaikalle? Niitä muita paikkojakin on niin perhanan monta.

Vaikeaa. Jos näkemyksensä kertoisi prosenttien muodossa, niin kaikki muuttuisi helpommaksi. Pelikohteet on yksinkertainen valikoida, ja etenkin tietokoneohjelmien kanssa T-pelit muuttuvat helpoiksi pelattaviksi. Asiassa on kuitenkin pienoinen ongelma. Jos edellä höylättyjen sanallisten arvioiden muuntaminen prosenteiksi on vaikeaa, niin miten sitten ihan oikeasti muunnat näkemyksesi voimasuhteista prosenttiarvioiksi? On helppo ajatella jonkun hevosen olevan "lähellä voittoa", mutta paljon vaikeampi tarkkaan määritellä, montako kertaa sadasta kyseinen hevonen voittaa lähdön.

Yksittäisen hevosen prosenttiarvion raaka auki laskeminen on liki mahdotonta. Pitää osata ottaa huomioon kaikkien hevosten perusosaaminen, kaikkien hevosten päivän kunto, kaikki laukkakonfiguraatiot, kaikki juoksunkulkusaumat, kaikki hevosten sisäiset satunnaistekijät (piilevä sairaus, varustuksen vaikutus, juoksupaikkojen sopivuus) ja niin edelleen. Tällainen laskeminen ei ole käytännössä koskaan järkevää.

Riittävän hyvien prosenttiarvioiden laatimiseen on kuitenkin keinoja. Jotkut käyttävät hevosille jonkinlaisia voimalukuja, joiden perusteella tehdään raaka-arviot (kenties lähtöpaikkojen avulla skaalaten), ja niistä sitten työstetään erilaisilla vaikuttavilla asioilla arviot. Hevosten jakaminen ABC-tyyliin ja siitä pinnojen tasapainottelu eri ryhmien kesken on toinen tapa. Kokemukseen perustuva arviointi voi sekin olla hyvin tarkkaa. Jos päässä on mielikuva siitä, millainen 60-prosenttinen hevonen eri juoksunkulku/laukkariski/jne-tilanteissa ovat, on mahdollista "mutuilla" hyvä prosenttiarvio. Kannattaa edelleenkin pitää mielessä, että ne prosenttiarviot ovat vain tapa kuvata lähdön voimasuhteita. Sanalliset arviot voidaan pukea sellaisiksi ilman mitään ongelmia, jos vain tietää, mitä on tekemässä.

Se tekemisen tietäminen onkin vaikein homma. Urheiluvedonlyönnissä arvioiden laatiminen on käsittääkseni paljon helpompaa. En tiedä alasta juurikaan, mutta käsittääkseni ero johtuu karkeasti siitä, että erilaisia paljon vaikuttavia tekijöitä on enemmän. Matemaattisesti: Monien eri asioiden todennäköisyydet vaikuttavat arvioihin, ja näillä todennäköisyyksillä on eri arvioijien kesken vaihtelevia arvoja. Jonkun pitkän jalkapallosarjan otteluissa liikkumavaraa on paljon vähemmän kuin yksittäisessä ravilähdössä. Yksi poisjäänti voi järkyttää lähdön tn-jakauman täysin erilaiseksi. Yhden ManU:n pelaajan loukkaantuminen ei sen sijaan vaikuta joukkueen suorituskykyyn kovinkaan paljoa.

Edellisestä ABC-rankingtouhusta vielä sen verran, että mitähän nämä aat, beet ja ceet oikein tarkoittavat? Olisi ihan hyvä, jos joka julkaisulla olisi jokin tuoteseloste, että mitä tarkoittaa hevosen rankkaus A-ryhmään. Ainoa A-hevonen voi olla jotain 30 ja 90% väliltä, ja kahden A-pollen tapauksessa skaala on vielä monimuotoisempi. 10 hevosen B-ryhmäpötkö ei sekään ole kovin informatiivinen, sillä erot hevosten välillä voivat olla hyvin pienet.

Väitänpä tähän loppuun, että yksikään ravipelaaja missään ei osaa tehdä 5 prosentin marginaaliin meneviä, tarkkoja arvioita kaikista lähdöistä. Ei, vaikka saisivat valita jonkun alueen ravit, joista arviot saavat tehdä. Kaikkea ei vain voi tietää etukäteen, vaan lähdön jälkeen löytyy hyvin usein selkeitäkin virheitä analyysistä. Yritäpä vaikka miettiä konseptuaalisesti, että mikä ero on kuuden prosentin hevosen ja neljän prosentin hevosen välillä. "No toinen voittaa 50% useammin kuin toinen" ei kelpaa vastaukseksi.

Bonussektori: Tänään Vermossa saatiin kuusvitoseen tasapäävoitto. T65:n säännöt sanovat, että tällöin 6 oikein -tuloksille jaetaan yksi ja sama voittosumma. Päivän Duossa kertoimia on kuitenkin kaksi. Mistä ihmeestä tämä johtuu? Minulle sopisi kumpi tahansa menettely, mutta kai nyt yhden peliyhtiön samanlaisissa peleissä pitäisi olla samat säännöt.

Siitä, kumpi maksutapa on parempi tai oikeudenmukaisempi, voi keskustella. Helposti tulee mieleen, että nyt Nice Brozon rastanneita ei pitäisi rangaista siitä, että he osasivat onkia vähän pelatun hevosen rasteille. On epäoikeudenmukaista, että suuryllättäjällä lunastaa noin vähän. Asian voi kuitenkin nähdä toiseltakin kantilta: Ei ole väliä, kuinka epätodennäköinen hevonen voittaa, vaan kaikki hevoset ovat samalla viivalla. Pelin tarkoitus on saada voittaja kupongille, ei mitään muuta. Tällöin vain katsotaan kyseisessä kohteessa voittajan riviinsä saaneet ja jaetaan rahat normaalisti. Kyse on siis tavallaan samasta asiasta kuin jos pelaisit kahden hevosen muodostamaa oliota, ja toisen hevosen pitää voittaa. Ei pelin kannalta ole väliä, paljonko sitä voittajaa on pelattu. Se pieni osa riveistä, joissa Nice Brozo oli mukana on nyt samaa sakkia Penelope Pressin tietäneiden kanssa.

Itse olen vahvasti kahden erillisen kertoimen kannalla, sillä silloin kaikki ovat tyytyväisiä. Yllättäjää pelanneet saavat palkkion riskilleen, ja suosikilla lunastaa aika marginaalisesti vähemmän. Sen sijaan se perustelu, että yllättäjän "tienneet" pitäisi palkita, ei kelpaa minun oikeustajulleni.

Ulkorata, sisärata, kaarteet ja juoksunkuku

Eräällä tunnetulla raviaiheisella keskustelupalstalla jutellaan aika ajoin erilaisista juoksunkulkuun liittyvistä asioista. Joskus kuskit saavat kritiikkiä turhasta kiertelystä, ja välillä taas ylenpalttisesta sisäradan nuohoamisesta. Joidenkin hevosten sanotaan vaativan sisäratajuoksun, ja toiset taas pystyvät voittamaan pitkällä kirilläkin. Ajattelin käydä joitain ajatuksia läpi koskien "juoksuteknisten" seikkojen vaikutuksista asioihin.

Ihan aluksi klassinen inttämisen aihe: eri ratojen ja eri kaarresäteiden vaikutus kiertämiseen. Laitetaanpa hevoset A ja B juoksemaan 2100 metriä rinnakkain. Kuinka paljon pidemmän matkan kuolemanpaikalla matkaava B joutuu juoksemaan? Normaalien ravikärryjen leveys on luokkaa 1,5 metriä, kun otetaan huomioon, että toisen radan hevoset eivät voi juosta ihan kiinni sisäradan hevosten kärrynpyörissä. 2100 metrin matkalla juostaan neljä kaarretta, eli kaksi kokonaista "ympyrää". Ympyränkaaren pituus on 2πr, missä r on ympyrän säde. Tässä tapauksessa r on hevosten A ja B ratojen etäisyys toisistaan, eli tuo aiemmin määritelty 1,5 metriä. 2π*1,5 m = 9,42 m, eli yhden kierroksen aikana toisella radalla juokseva hevonen joutuu juoksemaan noin 10 metriä enemmän kuin sisäradan hevonen. Yhdessä kurvissa noin 5 metriä ja 2100 metrin matkalla noin 20 metriä.

Monet tuntuvat edelleen olevan sitä mieltä, että pyöreimmillä radoilla kiertäminen on vaikeampaa siksi, koska kaarrejuoksua tulee enemmän, ja tämän myötä "kierrettävää" tulee enemmän. Totuus on kuitenkin se, että ulompana juokseva saa yhtä paljon lisämetrejä radasta riippumatta. Tämänkin voi nopeasti osoittaa. Olkoon radan kaarteen säde R (kuva).

Edelleen, A juoksee sisäradalla ja B ulkoradalla, ja juoksulinjojen etäisyys toisistaan on 1,5 metriä (tai vähän yli, jotta tuo 5 metriä per kaarre -pyöristys toimii). Tarkoitus on laskea, kuinka paljon pidemmän matkan B juoksee. Lasketaan siis molempien juoksemat matkat ja vähennetään B:n matkasta A:n matka. Hevoselle A saadaan yksinkertaisesti πR metriä ja hevoselle B saadaan π(R + 1,5 m). B:n juoksemasta matkasta vähennetään A:n juoksema, eli:  π(R + 1,5 m) -   πR =   πR +  π*1,5 m -  πR =  π*1,5 m = about 5 metriä. Hevosen B juoksema ylimääräinen matka on siis kaarresäteestä riippumaton. Ainoa vaikuttava muuttuja on radan leveys, joka voidaan määrätä riittävän tarkasti. Näistä laskelmista kannattaa muistaa se, että jokaista ulompana olevaa rataa kohti hevonen juoksee noin 5 metriä enemmän kaarretta kohti. Koko matka kolmatta maililla tarkoittaa siis 30 metrin rasitetta keulahevoseen nähden. Edellä olevan matematiikan voi visualisoida seuraavasti: Jos jollain radalla kaarresäde on isompi, eli täten kaarteessa juostava matka pidempi, niin silloin myös hevosen täytyy "kääntyä" metriä kohti vähemmän kuin tiukkakaarteisessa radassa. Pidempi juostava matka kurvissa ja siitä seuraava loivempi juoksukulma kumoavat toisensa täydellisesti.

Edellinen asia mielessä pitäen on helpompi ymmärtää, kun ensi kerralla Harri Koivunen kätkee ajokkinsa sisäradan syövereihin. Ei ole sattumaa, että juuri kyseinen mies tuntuu voittavan isoilla yllättäjillä häiritsevän usein. 20 metrin (tai yli) etu puoleen lähdön hevosista on monesti ratkaiseva, etenkin jos ajokki ei ole ennakkoon lähdön parhaimmistoa. Myös Mika Forss on harrastanut viime vuosina samaa, ja usein perustellusti. Sisäradan etu on todellinen, ja etu kasvaa huomattavasti, kun tarkastellaan kovatasoisia lähtöjä. Myös kellotusten kanssa kannattaa pitää mielessä todellinen juostu matka. Keulahevosen 11-vauhtinen viimeinen puolikas voi olla meriitti, mutta viimeisen kurvin kolmatta tullut hevonen, joka kiri päätöspuolikkaan 12,5-vauhtia, teki aivan yhtä hyvän suorituksen.

Välillä ihmetyttää se, kun hevosilla käännellään tasan kierros ennen maalia reissuun, juuri ennen kaarretta. Aikaisemmasta kiriinlähdöstä saatava etu ei millään kompensoi sitä 5 metrin haittaa, joka ylimääräisestä kaarteen ulkoradoilla juoksemisesta tulee. Tämän vuoksi viimeisen takasuoran alku on yleisin kiriinlähdön hetki, ja suosittuja ovat myös 1200 ennen maalia ja maalisuoran alussa.  Joskus toki kuolemanpaikalle pääsee heti, ja haitta poistuu.

Totuus kuitenkin on, että Mikkelissä, Vaasassa ja muillakin pyöreillä radoilla keulasta voitetaan suhteessa useammin kuin muualla. Mistä tämä sitten johtuu, jos ei kaarresäteiden erosta? Yksi ehkä hieman kuskeja aliarvioiva selitys voisi olla se, että pyöreäkaarteisilla radoilla loppusuora on normaalia lyhyempi. Kun kiriin lähdetään viimeisen takasuoran alussa, on näillä radoilla maaliin jopa sata metriä vähemmän matkaa kuin joillain muilla radoilla. Se on pitkä matka se, kun vauhti on tapissa ja ohituksia pitäisi tehdä.

Ehkä fiksumpi ajatus syntyy, kun tarkastellaan lisää kaarrejuoksua. On varmaankin sallittua olettaa, että mitä enemmän hevosen pitää juostessaan kääntyä, sitä vaikeampaa ja rasittavampaa kovaa juokseminen on.  Jotta B pysyisi kurvissa koko ajan A:n rinnalla, täytyy sen luonnollisesti juosta A:ta kovempaa. Molemmat "kääntyvät" (tälle on oltava parempi sana) kuitenkin yhtä paljon, sillä A juoksee kurvia hieman tiukemmin. Tämän yhtä paljon kääntymisen voi ajatella vaikkapa siten, että sekä alussa että lopussa molemmat hevoset kulkevat samaan suuntaan, ja kääntymiseen on kulunut yhtä paljon aikaa. Tällöin aikayksikköä kohti molemmat ovat muuttaneet liikesuuntaansa yhtä paljon.

Eli, kun A ja B pysyvät rinnakkain, joutuvat molemmat menemään kurvin yhtä "linkussa". Jos taas jokin hevonen C haluaa kiriä takajoukoista ulkokautta, joutuu se kääntymään kurvissa jyrkemmin saavuttaakseen kärkihevoset. Pyöreillä radoilla tämä muodostuu takaparien hevosten ongelmaksi. Suorilla eteneminen on paljon helpompaa kuin kaarteissa, mutta kaarretta on vain liikaa. Tähän kun vielä lisää lyhyen loppusuoran, on takaa kärkeen ehtiminen todella vaikeaa. Mikkelin ja Vaasan radat ovat muutenkin huippunopeita, ja todella kovassa vauhdissa pienetkin erot näkyvät. Huomionarvoista on, että sama idea soveltuu myös moniin kesäratoihin, joilla ei ole kunnollisia kallistuksia. Jokaisella radalla juokseva hevonen joutuu kääntymään yhtä jyrkästi, mikäli ne pysyvät rinnakkain, mutta takajoukoista etenevä hevonen on pakotettu menemään kaarre enemmän mutkalla. Vaikeissa kaarteissa se on usein mahdotonta.

Jännä sivujuonne edelliselle on se, että tiukkakurvisilla radoilla ulkoa kirimisen pitäisi olla periaatteessa vaikeampaa, sillä kaarrejuoksu on sisäradallakin valmiiksi vaikeaa. Tähän asiaan en ole keksinyt mitään järkevää selitystä. Ehkä jossain vaiheessa kaarrejuoksun kanssa tulee kynnys, jolloin etenemisen tuoma haitta ei vaikuta niin paljoa, koska jo sisäradalla pitää juosta niin mutkalla?

Toinen, edellistä sivuava aihe on klassinen "pitkä loppusuora suosii sitä ja tätä", tai että "maalisuora voi olla liian pitkä tällejatälle". Totuus on, että kun juostaan 2100 metriä, niin silloin juostava matka on 2100 metriä. Mikään maalisuoran pituus ei sitä muuta. Kyse on oikeastaan illuusiosta, sillä asiaa tarkastellaan nurinkurisesti. Maalisuoran alussa ajatellaan jotenkin olevan "maalisuoran" verran matkaa maaliin ajattelematta sen tarkemmin, mistä metrimäärästä on kyse. Kun Kajaanissa tai Suonenjoella on 300 metriä maaliin, niin voi tulla mieleen, että ei taida keulahevonen jaksaa pitkää maalisuoraa, kun näyttää jo hieman väsyneeltä. Taas vaati pitkä maalisuora veronsa. Totuus kuitenkin on, että vaikkapa Mikkelissä keulahevonen olisi vasta loppukurvin puolivälissä, ja yhtä lailla ongelmissa. Sen sijaan Mikkelissä tuo mentaalinen kiinnekohta on maalisuoran alussa, josta aletaan katsomaan, kestääkö hevonen maaliin asti. Sitten sanotaan lyhyen maalisuoran pelastaneen keulahevosen. Ainoa asia, johon lyhyet ja pitkät maalisuorat voivat vaikuttaa, ovat kuskien ajotaktiikat. Jos kiriin käännetään mielellään viimeisen takasuoran alussa, niin silloin loppusuora voi tosiaan olla pitkä tai lyhyt. Siinä on kuitenkin kyse erimittaisista kireistä, eikä erimittaisista loppusuorista. Pitkä loppusuora ei suosi ketään, mutta muiden höntyily kirivaiheessa voi hyvinkin suosia. Soppaa voi maustaa erilaisilla näkemyksillä suorien pituuksien vaikutuksista hevosten juoksumotivaatioon, mutta se puoli onkin vaikeaselkoisempaa.