Herätelläänpä tätä blogiakin henkiin välillä. Jorma Vuoksenmaa kirjoitteli firmansa FB-sivulle Tuomas Korvenojan Elitloppetissa tehdystä ajoratkaisusta, tai ennemminkin siihen kohdistuneesta kritiikistä. Pääidea oli mielestäni aivan oikea, mutta tekee mieli kommentoida joitakin asioita.
3) ja 4): Minun kokemukseni mukaan kuskit tekevät paljon virheitä, ja täysin ymmärrettävästi. Kuten kohdassa 2) sanotaan, on päätöksentekoon monesti aikaa hyvin vähän. Usein on pakko mennä jonkinlaisen intuition ohjaamana, ja sellaisissa tilanteissa virheitä tulee väkisin. Mitä matalatasoisempia ravikisoja seuraa, sitä räikeämpiä virheitä näkee. Jos rajoitetaan tarkastelemaan vain tiukkoja tilanteita, kuten Korvenojan päätöstä 500 jäljellä, niin melko usein tulee tehtyä väärä ratkaisu. Jälkikäteen analysoituna siis. En tiedä, mitä kohdan 4) "melkein aina" tarkoittaa, mutta lyhyellä funtsilla tulee mieleen useampi kärkipään kuskin selkeä virhe tiukassa tilanteessa. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi tarpeen alkaa räikeästi heittelemään kritiikkiä. Vähintään asiallinen sävy on tarpeen.
Kohdat 5) ja 6) ovat pääosin aikamoista irrelevanttia soopaa. Minulla on maisterin tutkinto liki valmis, enkä pidä sitä minkäänlaisena älykkyyden tai paremman päätöksentekokyvyn mittarina. Myös älykkyysosamäärä on huono ja liian yksipuolinen älykkyyden mittari. Sen sijaan Korvenojan avoin ja analyyttinen tapa käydä jälkikäteen ajoratkaisu läpi indikoi, että kyse oli valistuneesta ratkaisusta. Kohdan 6 huomautus arvostelijoiden itsekritiikittömyydestä on kuitenkin erittäin hyvä ja oleellinen.
8): Pieni huomio, ei tarkoitus nillittää turhasta: Normaalit ravikärryt ovat 130 senttiä leveitä, eli tuosta laskemalla kaarre rataa ulompana maksaisi reilut 4 metriä. Etenkin kaarteessa on kuitenkin vaikea ajaa ihan sisäpuolella juoksevan kyljessä kiinni, jolloin tappiota tulee jonkunkymmentä senttiä lisää. 5 metriä on parempi arvio, ja kenties 6 metriä vielä lähempänä.
Näemmä ainoa poikittainen vastaus tuohon kirjoitukseen on poistettu kokonaan. Siinä ihmeteltiin aivan perustellusti kohdan 6 mystistä linjausta. Aika erikoista, kun viestiketjussa oikein korostetaan kritiikin hyväksymistä.
Jos sitä joku ei vielä ymmärtänyt, niin itse olen tyytyväinen Korvenojan ajotaktiikkaan, ja olisin tehnyt saman ratkaisun. Olisin myös ollut tyytyväinen toisenlaiseen ratkaisuun. Tilanne oli niin tiukka, että turha mussuttaa kumpaankaan suuntaan.
PS. Lähiaikoina luvassa ihan oikeaakin asiaa, kunhan saan tehtyä pienen tilastotyön loppuun asti.